Meistä

Auringonkukkataiturit on aito suomalainen kukkakauppa, joka on palvellut pääkaupunkiseudulla jo neljänkymmenen vuoden ja kolmen sukupolven ajan. Vuonna 2013 Auringonkukkataiturit aloitti palvelun myös verkossa kuljettaen verkosta tilattuja lähetyksiä suoraan asiakkaiden kotiin koko pääkaupunkiseudun alueella. Palvelun suosio on kasvanut jatkuvasti ja kuljetusautoja on hankittu vuosittain lisää. Kukat pakataan hyvin kuljetuksen aikana, joten voit olla varma, että ne saapuvat hyväkuntoisina haluamaasi osoitteeseen ilahduttamaan kukkien saajaa. Toimipaikkamme sijaitsee keskeisellä paikalla osoitteessa Auringonkukankatu 25 A 75.

Kukat ovat edullinen tapa ilahduttaa

Kukat ovat erinomainen ja edullinen tapa ilahduttaa esimerkiksi sairasta henkilöä tai vauvan saanutta lapsiperhettä. Ne ovat myös oivallinen tapa lohduttaa surun kohdannutta perhettä – kertoa perheelle konkreettisella tavalla, ettei heitä ole jätetty yksin, tilanteessa, jossa on vaikeaa löytää oikeita sanoja. Myös onnen hetkissä on toisinaan vaikea löytää oikeita sanoja ja mikä onkaan helpompi tapa kertoa suurista tunteista kuin oikein valittu kukkakimppu tai vaikkapa yksi ainoa tummanpunainen ruusu, joka kertoo saajalleen antajansa suurista tunteista.
Asiantuntevat floristimme auttavat sinua mielellään oikean valinnan tekemisessä ja valmistavat kimpun myös täysin toiveidesi mukaan – onpa toiveesi sitten pieni tai suuri, tavanomainen tai mielikuvitusta uhkuva. Floristimme pitävät haasteista ja ovat valmiina tarttumaan niihin. Jokainen floristimme on alansa huippuosaaja, joten voit olla varma, että saat meillä asiantuntevaa palvelua. Kukkavalinnoilla, kukkien väreillä sekä kukkien määrällä voidaan kertoa erilaisia viestejä. Esimerkiksi tummanpunainen ruusu kertoo intohimoisesta rakkaudesta. Kerromme mielellämme näistä lisää!
Voit lähettää pääkaupunkiseudulla tilaamasi lähetyksen kuljetuspalvelumme avulla suoraan lahjan saajalle tai noutaa lähetyksen liikkeestämme sen aukioloaikoina ja toimittaa lähetyksen itse perille. Toimipisteemme osoite on Auringonkukankatu 25 A 75 ja toimipisteemme on avoinna maanantaista tiistaihin kello 9-17, keskiviikosta torstaihin kello 10-18, perjantaisin kello 9-16, lauantaisin kello 10-15 sekä sunnuntaisin kello 12-15. Sopimuksen mukaan palvelemme toimipisteessämme myös aukioloaikojen ulkopuolella, minkä lisäksi verkkokauppamme päivystää ympäri vuorokauden. Asiakaspalvelua tarjoamme suomenkielen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Asiakaspalvelumme tavoitat arkisin kello 9-17 sekä viikonloppuisin kello 10-16 numerosta +358 3456532356 tai sähköpostitse osoitteella auringonkukkataiturit@auringonkukat.fi . Odotamme yhteydenottoasi! Otamme mielellämme myös työharjoittelijoita kukkakauppaamme, joten jos etsit tämän alan työharjoittelupaikkaa, ota rohkeasti meihin yhteyttä.

Orkideat ovat erityisalaame

Olemme erikoistuneet kasvattamaan kämmekkäkasveihin kuuluvia orkideoita sekä luomaan niistä näyttäviä kimppuja sekä asetelmia. Neuvomme mielellämme orkideoiden hoidossa monen vuoden kokemuksella ja asiantuntemuksella. Tämä ikivanha kasvi, jonka esi-isiä eli jo myöhäisellä liitukaudella, on mielestämme erityisen viehättävä, tyylikäs ja elegantti kukka, joka tuo kotiin kuin kotiin viehättävää tunnelmaa ja viimeistelee sisustuksen omalla hillityllä tavallaan. Olemme orkideayhdistyksen jäseniä.

Auringonkukat ovat toinen erityisalamme

Kuten yrityksemme nimestäkin voi ehkä päätellä, pidämme kovasti auringonkukista ja olemme erikoistuneet niiden kasvatukseen orkideoiden ohella. Käytämme auringonkukkia runsaasti myös valmistamissamme kimpuissa sekä asetelmissa.
Auringonkukka on kukkana aivan erilainen kuin orkidea – siinä missä orkidea on hillityn tyylikäs ja elegantti, loistaa auringonkukka auringonkeltaista valoaan ympäristöönsä sijoitetaanpa se sitten mihin tahansa ympäristöön. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mikä onkin yksi syy sihen, että olemme erikoistuneet kahteen näinkin erilaiseen kukkaan. Myös auringonkukalla on mielenkiintoinen menneisyys – se on lähtöisin Pohjois-Amerikasta, josta se levisi Peruun jo varhaisessa vaiheessa. Perussa auringonkukkaa pidettiin auringonjumalan vertauskuvana ja kuvia tästä aurinkoa ulkonäöltään muistuttavasta kukasta onkin löydetty niin inkojen palvontamenojen esineistä kuin heidän temppeliensä seinistäkin, mikä kuvannee auringonkukan merkitystä inkoille. Auringonkukka alkoi levitä jo 1500-luvun aikana Perun ja Meksikon kautta muualle maailmaan.